Treenejä ja lisenssejä


Pitkästä aikaa uutta päivitystä tännekkin. Hirmuista kiirettä on pitänyt treenien ja töiden ym. osalta. Nyt vihdoin alkaa hieman helpottaa loman merkeissä. Olen lomalla päivätöistäni sähköasentajana heinäkuun ajan. Kovia treenejä ja lomamatkaa pukkaa. Kisa hankkeeni on edennyt vihdoin siihen pisteeseen, että IPF:n lisenssit on maksettu ja seuraava kisa päätetty. Kilpailen kajaanissa Raw voimanostokisassa syyskuussa alle 93kg:n sarjassa. Parin viikon sisään pitäisi aloittaa pikadietti. On otettava painosta pois noin 4kg. Ei ole onneksi paljon ja sujunee hyvin kolmen viikon jaksolla. Dietin jälkeen on vielä sitten aikaa hioa kuntoa kohdilleen kisaan kuukauden päivät. Tarkoitus on mennä ainakin kisoihin asti westside barbell treeneillä. Puree edelleen erinomaisesti. Varsinkin kyykyssä ja penkissä on tapahtunut selkeää parantumista. Tämän päivän treeneissä hangbar vetoja ja 1 ¼ kyykkyjä. Päälle pikkasen GHR:ää ja keskivartaloa.