Pimp my curcumin


Treenailin tänään kolmatta kertaa tavoitteena lihasmassan kasvatus. Ensimmäiset kerrat suoraan voimanoston piikkaus jakson jäljiltä tuntuivat suoraan sanottuna ihan hirveiltä. Keho tottunut pyörimään toisto alueella 1-5 ja palautuksetkin pääosin ollessa alueella 3-5min sarjojen välissä. Nyt otetaan superina neljä vuoroparia ja vedetään 22 sarjaa 40minuuttiin läpi toistoalueella 6-15. Melkoinen shokki äkkisiltään keholle. Jouduinkin keventämään hieman ensimmäisellä kierrolla, mutta tänään kulki jo mukavammin. On se vaan hieno tunne pitkästä aikaa saada oikeasti kova pumppi lihakseen. Eiköhän se pattikin lähde tästä kasvamaan.

Tänään huomasin loman vaikuttaneen mieleeni ja löysin itseni tekemästä pikku piperrystä keittiön pöydän äärestä. Käsiini ajautui tuossa hieman aiemmin syksyllä purkillinen kurkumiini kapseleita. Kurkumiini siis on ainesosa, jota perus maustekurkumakin sisältää jonkin verran.  Kurkumaa on käytetty rohdoskasvina varsinkin intialaisessa ja kiinalaisessa lääketieteessä jo tuhansia vuosia. Sen on todettu tuhoavan syöpäsoluja, vähentävän tulehdusta, parantavan ruuansulatusta, auttavan maksa ja munuaisvaivoissa, vähentävän  kipua, vähentävän rasvaa kehossa ja paljon muuta. Tutkimus näyttöä asiasta löytyy melko paljon. Kannattaa googlettaa jos kiinnostaa. Itse otin käyttöön pääasiassa tulehdusta laskevan ja ruuansulatusta parantavien vaikutuksien vuoksi. Mitä sitten piipersin tehdä keittiössä? Purin satakunta kurkumiini kapselia auki ja lisäsin niihin pienen määrän juuri rouhittua mustapippuria. Mustapippurin sisältämä piperiini moninkertaistaa kurkumiinin imeytymisen. Näin saan tehoja irti kapselistani moninkertaisesti. Paremmissa valmisteissa tämä onkin yleensä jo valmiiksi mukana, mutta kyseisestä halpaversiosta se sattui puuttumaan. Ompahan tuunattu kapselit nykypäivään:).